sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Cortijillo Bazán


             
             Yritetäänpä keksiä jotain positiivista kerrottavaa tämän päivän reissusta
             eräälle Málagan monista laitakaupungin kentistä. Mieleen tulee vain huikean
             ison, vihreän heinäsirkan näkeminen. Myös se ettemme eksyneet näillä
             sokkeloisilla seuduilla ja ehdin perille ennen espanjalaisia mieskuskeja :)

             Jouduimme katsomossa keskelle vastustajan äänekästä kannattajajoukkoa
             ja ensimmäistä kertaa tämä futismutsi joutui melkein antamaan itselleen punaisen kortin.
             Suunsoitosta arvatenkin. Koskaan en ole provosoitunut niin paljon muiden
             huutelusta, mutta kun valmentajamme nosti loukkaantuneen pelaajan syliinsä ja
             ja kantoi kentältä pois ivallisten huutojen saattelemana, en voinut kuin avata suun.
             Jotain on pielessä, jos kehtaa pilkata toisen huutaessa kivusta.
             Kyseessä on kuitenkin nuorten peli, vaikka Cortijillo Bazánin joukkueen kolme
             partasuista pelaajaa näyttivätkin aikuisilta pelaajilta. Fichat kuitenkin
             tarkistettiin jokaiselta ennen peliä, joten -98 melko varmuudella olivat.
             Tämä on siis Eetun -99 joukkue, joka tänään pelasi.

             Itse peli oli täyttä pommitusta aivan alusta viimeiseen minuuttiin. Pommituksen kohteena
             oli Eetun maali ja poika sai tehdä hommia oikein huolella. Peli päättyi lukemiin 6-1,
             mutta nuo lukemat eivät kerro mitä oikeasti kentällä tapahtui.
             Siellä toistui jatkuvasti sama kuvio; kotijoukkueen isot hyökkääjät pääsivät
             yksin läpi. Toisella puoliajalla Eetu torjui viisi kertaa peräkkäin kyseisen hyökkäys-
             yrityksen.
             Voisi sanoa, että kaksi maaleista oli maalivahdin mokia, kolme räikeää paitsiota
             ja yksi maali, jossa pallo oli jo käynyt päätyrajan ulkopuolella.
           
             Jos pallo on mennyt maalivahdin taakse yhdessä pelissä kuusi kertaa,
             voi vain kuvitella miten paljon se harmittaa. Toivottavasti Eetua lohduttaa kaikki
             ne kommentit, joita me kuulimme istuessamme vastustajien fanijoukkojen keskellä.
             He taputtivat Eetun torjunnoille ja huusivat bien portero. Joku sanoi, että Eetun
             joukkueessa on vain yksi pelaaja heitä vastaan ja se on maalivahti. Joku isä
             sanoi ettei ole vähään aikaan nähnyt näin hyvää maalivahtia.

             Näille pojille on saatava yksi kunnon voitto. Mitäköhän muutoksia treenaamiseen
             valmentaja aikoo tehdä? Toivottavasti edes jotain.




Kenttä oli huonossa kunnossa kovan sateen jäljiltä. Lammikkoja täynnä vettä ja hiekkaa.