Eräässä blogikirjoituksessani oli kuva tavallisesta espanjalaisen seuran pääsy-
lipusta. En kiinnittänyt siihen juurikaan huomiota ennen kuin myöhemmin
tajusin mitä siinä oikein luki.
Lipussa oli ohjeita vanhemmille. Haastan sinut, joka luet tätä, toimimaan
ohjeiden mukaan. Olen haastanut myös itseni ja tiedän ettei haastetta ole
aina helppo toteuttaa käytännössä. Yritetään parhaamme kuitenkin.
Vapaasti suomennettuna ohjeet ovat seuraavanlaiset:
OHJEITA VANHEMMILLE - NAUTI LAPSESI KANSSA
1. Älä pakota lastasi pelaamaan jalkapalloa, jos hän ei itse sitä halua.
2. Muista, että lapset pelaavat jalkapalloa omaksi huvikseen - ei sinun.
3. Kannusta lastasi noudattamaan aina sääntöjä ja kunnioittamaan
kaikkia ihmisiä kentällä ja sen ulkopuolella.
4. Opeta lapsellesi, että rehellinen ja hyvä yritys on voittoa tärkeämpää
sekä hyväksymään tulos ilman pettymystä.
5. Kääntämällä tappion voitoksi, autat lastasi kehittämään paremmin
taitojaan ja tulemaan hyväksi urheilijaksi. Älä koskaan saata naurun-
alaiseksi kenenkään lasta äläkä huuda kenenkään lapselle tai
erotuomarille heidän mahdollisten virheidensä tai aiheuttamansa
tappion vuoksi.
6. Lapsesi oppii parhaiten esimerkistäsi. Kehu hänen joukkuettaan ja
vastustajiaan onnistumisissa ja yrityksissä.
7. Älä kyseenalaista julkisesti erotuomarin päätöksiä tai rehellisyyttä.
8. Tue kaikkia pyrkimyksiä poistaa fyysinen tai sanallinen väkivalta
jalkapallosta.
9. Tiedosta vapaaehtoisten valmentajien arvo ja merkitys. Arvosta heidän
käyttämäänsä aikaa ja vaivaa tarjotakseen lapsillenne virkistävää ja
opettavaista toimintaa.
10. Auta lastasi ymmärtämään mitä eroja heidän peliensä ja aikuisten
pelien välillä on, myös niiden pelien, joita he näkevät televisiossa.
TÄHÄN EI OLE MITÄÄN LISÄTTÄVÄÄ EIKÄ POISTETTAVAA.
TSEMPPIÄ KAIKILLE HAASTETUILLE!