maanantai 23. syyskuuta 2013

Ficha jumissa



            Sarjaa on nyt pelattu jo neljä kierrosta, mutta Eetu ei ole pelannut yhtään peliä vielä.
            Eetun ficha kaudelle 2013-2014 on haettu väärälle joukkueelle, joten hän ei saa pelata.
            Fichan eli peliluvan voi muuttaa, mutta joukkue jossa Eetun on tarkoitus pelata, on jo
            hakenut 25 fichaa ja joukkueesta joudutaan poistamaan yksi pelaaja,
            jotta Eetu pääsee pelaamaan. Kurjaa sille yhdelle kuka sitten valitaankin,
            mutta maalivahdin on päästävä pelaamaan.

           
            Harkkapelejä voi onneksi kuitenkin pelata. Melkoisen vaihteleva kirjo joukkueissa,
            joissa Eetu on pelannut tai harjoitellut. Hyvin meni Juvenilien kanssa pelattu harkkapeli
            miesten joukkuetta vastaan. Omassakin joukkueessa voi olla 19-20v, mutta
            seuran miesten joukkueessa voi olla joku pelaaja vaikka 15 vuotta vanhempi kuin Eetu.
            Kaksi maalia selän taakse ei ollut yhtään hullumpi tulos.

            Tänään poika treenasi vuotta nuorempien eli-00 kanssa ja taisi hiki lentää vähintään
            yhtä paljon kuin vanhempien kanssa harjoitellessa.

            Me vanhemmat ja kaikki muut valmentajat ym. saimme kiellon osallistua millään
            tavalla Eetun ja hänen luottovalmentajansa välisiin asioihin. Vain hän ja poika;
            kunnioitettava ja rehellinen valmentaja-pelaaja suhde, jonka uskon jatkuvan
            vielä pitkään. Ja tuottavan tulosta.