lauantai 7. helmikuuta 2015

Delantero y portero finlandés



Tänään pelattiin hyytävän kylmässä +2 asteen säässä kotipeli Alhaurinissa
 C.D Los Pradosta vastaan. Vastustaja oli ennen tätä peliä sarjassa vasta     
toiseksi viimeisenä, mutta juuri nämä pelit olisi ehdottomasti voitettava.    
Ylimielisyyteen ei ole tippaakaan varaa ja asenne olikin kohdallaan           
   vaikkei peli parasta osaamista ollutkaan.                                                        




Ensimmäisen puoliajan Eetulla oli maalivahdin peliasu ja toisella jaksolla
hän puki päälleen kenttäpelaajan asun.



Pelin alusta loppuun asti tämä maalivahti kannustaa, komentaa
ja ohjaa peliä. Pelin jälkeen mokke on ääni käheänä:)



Vaikka tässä mennään tasatahtia, niin peliä hallitsi sinivalkoinen kotijoukkue.
Peli päättyi lukemiin 1-0 Alhaurin de la Torren voittoon. 



Eetun joukkueen pelaajat onnistuivat tänään luomaan hienoja hyökkäys- 
kuvioita, mutta viimeistelu oli hieman hakusessa, kuten tehtyjen maalien
lukumäärä kertoo.                                                                                       



Maalivahdilla ei tällä kertaa ollut mitään kiirettä avauksien kanssa.       
On mukava katsella Eetun avauksia olipa ne pitkiä tai lähelle,                
sillä kova treenaaminen on tuottanut tuloksia.                                         




Toisella jaksolla Eetu oli selvästi innoissaan hyökkääjän roolistaan.
Eilen illalla ei kyllä naurattanut, kun kassi oli hävinnyt pukkarista.
Onneksi se löytyi toisen joukkueen maalivahdin kotoa, mutta.........
se koti sijaitsi niin sokkeloisessa paikassa, että apuvalkun piti        
lähteä meidän kyytiin oppaaksi. En vieläkään tiedä missä me        
kävimme:)                                                                                        



Edellisessä pelissä Eetun selässä oli numero 17 ja nyt 16.



Where is the ball?



Kenttäpelaajan nilkat ja polvet ovat kyllä kovilla. Välillä kuuluu todella
     kovia napsahduksia katsomoon.                                                                     



Eetu treenasi eilen ylimmän joukkueen kanssa. Katselimme huolestuneena,
että Eetu joutuisi vetämään perään myös miesten harkat. Ja niinhän siinä    
kävi, mutta kun harkat alkoivat niin miesten valkku sanoikin, että                
 mene vaan kotiin, kun sun äiti ja sisko on ollut jo yhdet harkat täällä:)         
Äkkiähän se neljä tuntia kentällä olisi vierähtänyt....                                      



Huomenna sunnuntaina on Eetulla taas peli. Kotipeli Cadeten ylimmän
joukkueen kanssa. Toivotaan Eetulle peliaikaa ja onnistumisia.